Tietoa minusta

Olen opetus- ja hyvinvointialan ammattilainen sekä kahden pienen lapsen äiti. Peruskoulutukseltani olen kasvatustieteen ja filosofian maisteri, personal trainer sekä ravitsemustieteen aineenopettaja. Tällä hetkellä opiskelen terveystieteen kandidaatiksi. Erityisosaamiseeni kuuluvat terveyden edistäminen ja kokonaisvaltaiset elämäntapamuutokset, ravintovalmennukset, hyvinvointiluennot sekä ryhmäliikuntaohjaukset.


Omat oivallukseni hyvästä ravinnosta ja liikkumisen yhteydestä ohjasi minua kouluttautumaan hyvinvointialalle. Huomasin, kuinka omilla valinnoilla pystyin parantamaan omaa hyvinvointiani ja halusin jakaa tätä hyvää oloa myös muille. Opiskelin ensin personal traineriksi ja myöhemmin erikoistuin ravitsemukseen. Opiskelen käytännössä koko ajan, sillä haluan tarjota asiakkailleni erinomaista palvelua. Käytännön työkokemusta minulta löytyy myös paljon; olen valmentanut satoja asiakkaita kohti terveellisempiä elämäntapoja ruokavalion ja liikunnan avulla sekä luennoinut sadoille tuettujen lomien asiakkaille esimerkiksi Sport ja Spa Hotel Vesileppiksessä.



Teen valmennustyötä intohimoisesti, sillä tiedän, miten hyvä ravinto ja säännöllinen liikunta vaikuttavat elämänlaatua parantavasti. Pienten lasten äitinä olen oivaltanut sen, kuinka tärkeää on ensin huolehtia omasta hyvinvoinnista, jotta pystyy huolehtimaan muistakin paremmin. Hyvinvoiva äiti on parempi äiti! Haluan olla hyvä esimerkki omille lapsilleni, oppilailleni ja innostaa muitakin voimaan paremmin. Panostaminen omaan terveyteen kannattaa aina!

Koulutukseni:

Kasvatustieteen maisteri, Jyväskylän yliopisto 2009

Personal Trainer, ACE Fitness 2013

Filosofian maisteri, Itä-Suomen yliopisto 2018

Fitness Nutrition Specialist, ACE Fitness 2018

Ravitsemustieteen perusteet, Itä-Suomen yliopisto 2019

Lääketieteen perusteet -kursseja, Itä-Suomen yliopisto 2019

Ravitsemustieteen aineopinnot (2019-2022)

Terveystieteen ja kansanterveystieteen perusteet (2021-2022 )

LesMills CORE instructor (2021)

Yinjooga opettaja (2022)

Terveystieteen aineenopettaja (2018-2023)

Terveystieteiden kandidaatti (2021-)

Lisätietoa minusta ja terveysvinkkejä löydät blogistani:

www.jennikatjawellness.com

tai kotisivuiltani:

www.jennikatja.com

Lahjakortti