Mihin verkkovalmennusten suosio perustuu?

Olen valmentanut verkko- ja lähivalmennuksien avulla jo tuhansia asiakkaita vuosien varrella. Mihin valmennukseni suosio perustuu? Valmennukseni pohjautuvat tutkittuun tieteelliseen tietoon sekä asiakasvalmennustyö kokemukseen. Ohjaan säännöllisesti painonhallinta pienryhmiä, joten tiedän mistä puhun. Valmennukseni eivät ole pikakuureja vaan oikeasti ohjaavat asiakkaita parempien valintojen äärelle. Näin saadaan pysyviä tuloksia. Verkkovalmennukset ovat laajudeltaan noin 20-40 sivuisia. Osaan verkkovalmennuksista kuuluu myös treenejä, joita ohjaa kaikkien valmennusten takana oleva Jenni. Jenni on viime vuosien aikana kouluttautunut ryhmäliikunta ohjauksien parissa, esimerkiksi Les Mills Core ohjaajaksi. Treenit ovat näin ollen ammattilaisen suunnittelemia ja ohjaamia. Asiakkaani ovat nuoria, naisia, miehiä, työikäisiä, opiskelijoita sekä eläkeläisiä. Liity sinäkin muiden onnistujien joukkoon!

Lahjakortti